Kiinnitä huomiota ruokaostoksilla pakkauksen sijasta sen sisältöön

Eri pakkausmateriaalien ekologisuus puhututtaa ja sisällön merkitys saattaa unohtua Kuvan lähde: Flickr
Eri pakkausmateriaalien ekologisuus puhututtaa ja sisällön merkitys saattaa unohtua Kuvan lähde: Flickr

Omista ilmastoteoista mainituin on yleensä jätteiden kierrättäminen. Pakkausjätettä syntyy silmiemme alla päivittäin ja elintarvikepakkauksiin liittyvät valinnat, kuten kierrättäminen, pakkausmäärän minimointi ja materiaalivalinnat, tuntuvat monille konkreettiselta ja helpolta tavalta ottaa osaa ilmastotalkoisiin. Onkin tärkeää saada materiaalit kiertoon ja pitää roskat pois luonnosta. Kuitenkin kokonaiskuvaa katsottaessa, pakkauksella on hyvin pieni hiilijalanjälki verrattuna sen sisältöön.

 

Johtavien tutkimusten mukaan pakkausten osuus ruoan ilmastopäästöistä on vain noin viisi prosenttia. Poikkeuksen tähän tekevät juomat ja ruoat, joissa veden osuus on suuri ja tällöin pakkauksen osuus nousee kymmeniin prosentteihin. Valtaosa ruoan ilmastopäästöistä syntyy alkutuotannossa eli eläinten ja kasvien kasvatuksesta. Maatalouden eri vaiheissa vapautuu ilmaston lämpenemistä edistävää hiilidioksidia, metaania ja dityppioksidia, eniten maaperästä ja kotieläinten ruuansulatuksesta. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että maanviljely ei kuitenkaan ole ongelma, vaan yksi tärkeistä ratkaisuista. Joka tapauksessa meidän on saatava ruoka jostain! Mutta mitä tulee pakattuun elintarvikkeeseen, tuotantoketjun alkupää ja kuinka ilmastoystävällistä ruokaa pakkauksessa on, todella merkitsee tuotteen hiilijalanjäljessä.

Pakkaus onkin itse asiassa valtavan hyödyllinen, sillä se vähentää ruokahävikkiä. Pakkauksen avulla ruoka voidaan kuljettaa suojattuna mm. bakteereilta, lialta ja kosteudelta. Pakkaus lisää ruoan säilyvyyttä merkittävästi, pitää sen tuoreena ja syömäkelpoisena huomattavasti pidempään kuin pakkaamattomana. Ja ilman pakkauksia, oli ne sitten paksua muovia tai kartonkia, olisi tietenkin mahdotonta nauttia maailman mauista ja upeista ruokaelämyksistä näissä määrin mitä nykyään voimme.

Mikäli kuitenkin pohdit kaupassa pakkausvaihtoehtoja, kiinnitäpä huomio ensi kerralla sen kokoon! Jos ostat ison säästöpakkauksen, mutta et kerkeäkään syödä kaikkea ennen sen pilaantumista, kumoutuu rahansäästösi ja tuhlaatkin luonnonvaroja. Ja vaikka pienemmät annoskoot vaativat tuotannossa enemmän pakkausmateriaalia, on ilmastoviisaampaa ostaa se pakkaus mistä ei synny ruokahävikkiä.

Suosi sesongissa olevaa ruokaa ja suunnittele ateriat hävikin minimoimiseksi. Kuvan lähde: Wallpaper Flare

 

Entäpä muovipussi vai kestokassi? Puhutaan mieluummin sen sisällöstä! Suosi kauppareissulla kasviperäistä ravintoa ja tutustu esimerkiksi planetaariseen ruokavalioon, joka muodostuu terveellisistä ja ympäristöystävällisistä aineksista.

Kirjoittanut Leader Varsin Hyvän harjoittelija Mira Viitasalo