SenioriLeader

Sivua päivitetään! SenioriLeader -toiminta on valmisteilla, haku aukeaa huhtikuussa!

 

SenioriLeader on tuki yli 65-vuotiaiden seniorien itse suunnittelemille ja toteuttamille yleishyödyllisille projekteille. Tavoitteena on saada seniorit mukaan paikalliseen kehittämiseen. Toiminnalla tuetaan ja lisätään alueen senioriväestön yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia käynnistämällä uutta toimintaa.

Kuka voi hakea tukea?

  • Tukea voi hakea yhdistys, muu yhteisö, ryhmä tai kunnan vaikuttamistoimielin, jossa on vähintään kolme yli 65-vuotiasta.
  • Ryhmällä tulee olla nimetty yhteyshenkilö
  • Projektin toteuttajien tulee asua ja toiminnan sijoittua Leader Varsin Hyvän toiminta-alueelle https://varsinhyva.fi/leader-varsin-hyva/toiminta-alue
  • Sama hakija voi hakea tukea kerran vuodessa
  • Ensisijalla ovat uudet hakijat. Esimerkiksi samoissa tiloissa toimivat tai samaa tilaisuutta järjestävät eivät voi hakea tukea samaan toimintaan.

Mihin tukea voi saada?

  • Toiminnalla tulee olla jonkinlainen uutuusarvo
  • Projektin teema on vapaa ja se voi olla esimerkiksi oman tapahtuman järjestäminen tai yhteisten harrastusvälineiden hankinta
  • Hankinnoissa (esim. yhteiset harrastusvälineet) hakijan on annettava etukäteen selvitys siitä, missä hankintoja säilytetään ja miten niiden yhteiskäyttö onnistuu sekä kuka/ketkä vastaavat niiden kunnossapidosta
  • Hankintojen on oltava tuen mukaisessa käytössä vähintään 3 vuotta
  • Ruokatarvikehankinnat ovat tukikelpoisia, jos ruuan valmistus liittyy tilaisuuteen. Kahvitarjoilu on tukikelpoista suolaisen/makean kera
  • Matkakuluihin tukea ei pääsääntöisesti myönnetä (linja-autoretket tms.)
  • Projektin kesto voi olla korkeintaan yksi vuosi
  • Suunnitelman mukaiset toimenpiteet voi aloittaa omalla riskillä hakemuksen jättämisen jälkeen
  • Projekti kannattaa toteuttaa yhteistyössä muiden paikallisten tahojen kanssa, esimerkiksi järjestön, koulun, kunnan tai yrityksen kanssa
  • Toiminnasta voi tulla pysyvää ja se sopii myös muille senioriryhmille
  • Projekti tulee toteuttaa suunnitelman mukaisesti, muutoksista tulee sopia etukäteen Varsin Hyvän kanssa
  • Jos projektissa kerätään varoja, tulee tulojen käyttötarkoituksesta kertoa tukea haettaessa
  • Varsin Hyvä ry varaa täyden oikeuden hyväksyä tai hylätä hakemuksen
  • Leader Varsin Hyvän logoa tulee käyttää viestinnässä linkki logoihin