Varsin Hyvän syyskokouksen valintoja

Varsin Hyvä ry:n vuosikokouksesta kehkeytyi jännitysnäytelmä kun valinnoista jouduttiin tänäkin vuonna äänestämään, koska ehdokkaita oli enemmän kuin vapaita paikkoja. Hallitus muodostetaan ns. kolmikantaperiaatteen mukaisesti jolloin 1/3 edustaa paikallista julkista hallintoa, 1/3 paikallisia yhdistyksiä ja 1/3 paikallisia asukkaita. Toimikausi alkaa ensi vuoden alussa ja on kolme vuotta. Puheenjohtajaksi valittiin vuoden hallituksen jäsenenä ollut Sauvon kunnanjohtaja Satu […]

Varsin Hyvän hallitus tehnyt rahoituskauden 2023-2027 ensimmäiset tukipäätökset

Maaseudun kehittämisen Leader-rahoitus on käynnistynyt Suomen CAP-suunnitelman 2023–27 mukaisesti. Rahoitusta myönnetään Varsin Hyvän Viisaasti vetävä, vireä, välittävä ja vihreä Turun seutu -strategiaa edistäviin toimiin https://www.varsinhyva.fi/leader-varsinhyva/varsin-hyvan-strategia/ Hakemuksia voi jättää jatkuvasti Ruokaviraston sähköisen Hyrrä -asiointipalvelun kautta, mutta päätökset tehdään hakujaksoittain. Leader Varsin Hyvän tämän vuoden hakujaksot: 1.9.–31.10. ja 1.11.2023-15.2.2024 Leader Varsin Hyvän hallitus on puoltanut tuen myöntämistä […]