MANU - Mahdollisuuksia Nuorille Turun Seudun Maaseutualueilla

Hankkeen tavoitteena on kehittää konkreettisia keinoja, joilla nuoret voivat työllistyä, harjoitella ja osallistua paikalliseen toimintaan maaseutualueilla. Samalla tuetaan yhdistysten uudistumista ja nuorentumista sekä yritysten mahdollisuuksia löytää motivoituneita harjoittelijoita ja työntekijöitä. Tavoitteena on rakentaa käytännönläheisiä yhteistyömalleja, joissa nuoret pääsevät kehittämään osaamistaan ja paikalliset toimijat saavat tukea toimintaansa. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä yhdistysten, kylätoimijoiden, yrittäjien, oppilaitosten ja kuntien työllisyyspalveluitten kanssa. Nuorille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi harjoittelun, kesätyön, projektityön tai vapaaehtoistoiminnan kautta myös epätavanomaisissa ympäristöissä, joissa oppiminen tapahtuu tekemällä ja yhteisön tuella.

Lisäksi hankkeen aikana kartoitetaan kansainvälisiä toimintamalleja Suomen kaltaisista verrokkimaista, kuten pohjoismaista ja Baltiasta. Tavoitteena on tunnistaa hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja, joita voidaan soveltaa paikallisesti. Näiden esimerkkien avulla pyritään vahvistamaan hankkeen vaikuttavuutta ja tuomaan uusia näkökulmia siihen, miten maaseudulla voidaan rakentaa kestäviä ja houkuttelevia työelämäpolkuja nuorille.

Hanke on saanut rahoituksen EU:n maaseuturahastosta.

Hanketta toteutetaan: 01.10.2025-31.08.2027.
 

Tervetuloa mukaan sähköpostituslistalle!

Ilmoittautumalla listalle varmistat, että pysyt ajan tasalla hankkeen tapahtumista ja ajankohtaisista asioista.Lähetämme listan kautta tietoa muun muassa hankkeen järjestämistä koulutuksista, työpajoista ja muista tilaisuuksista. Saat myös ensimmäisten joukossa tiedon uusista materiaaleista ja tärkeistä päivämääristä.
Kiitos, että olet mukana!

Yhteyshenkilö

Eetu Orava
Projektipäällikkö
041 319 2181
eetu.orava(at)varsinhyva.fi